Rohkea, päättäväinen ja maailmaa ihmettelevä jänis – maalausteni päähahmo. Jänis seikkailee maalauksissani omakuvamaisena sivupersoonana. Länsimaisessa kulttuurissa jänikset mielletään usein aroiksi ja säikyiksi, jollaiseksi myös itseni koen. Ujous ja arkuus olivat pitkään piirteitä, joita häpesin. Nyt olen hyväksynyt ne osaksi itseäni. Maalaamalla olen halunnut antaa jäniksille ominaisuuksia, joita niihin ei yleensä liitetä, ja joita itse olen kaivannut. Enimmäkseen jänikseni ovat rohkeita seikkailijoita, mutta välillä myös hieman hämmentyneitä ihmettelijöitä. Kerromme itsestämme tietynlaista tarinaa, mutta minkälaisia lopulta olemme? Ehkäpä jokaisessa meissä on myös päinvastaisia puolia, joista emme ole niin tietoisia. Olkoot maalausteni jänikset rohkeita seikkailijoita ja välillä vähän arkoja, kuten minäkin – sitäkin! -
Janne Kärkkäinen (s. 1981 Oulu) on valmistunut Kuvataideakatemiasta 2011 ja hän työskentelee maalaustaiteen parissa. Kärkkäisen töitä on nähty aikaisemmin muun muassa HAMissa, Galleria Katariinassa ja Galleria Huudossa. |